Karvatti

Vaikka olen Raumalta kotoisin, minulla ei ole kovin vahvaa sidettä Rauman saaristoon. En ole lapsuudessani juurikaan purjehtinut tai liikkunut saaristossa. Meri on ollut kuitenkin aina lähellä sydäntäni ja sukumme mökki Pyhärannassa on rakas paikka. Yksi paikka Rauman saaristosta nousee kuitenkin mieleeni ylitse muiden.

Olen viettänyt siellä teini-ikäisenä monta hyvää hetkeä. Lämpimän tunnelman ja yhteenkuuluvuuden tunteen muistan elävästi. Saari oli tärkeä paikka, jossa pidettiin hauskaa ja samalla kasvettiin. Erityisesti rantasaunan miljöö muodostui rakkaaksi. Kalliot olivat jyrkät, vesi aina liian kylmää ja ranta syvä. Ohi purjehtiville huudeltiin ja heilutettiin aina. Saunassa oli pakko olla vaikka selkää poltti. Laiturilla ja rantakallioilla on koettu laaja skaala tunteita laidasta laitaan, on naurettu niin että vatsaan sattuu, mutta myös itketty lohduttomasti. Supateltu tuhannet salaisuudet ja luvattu vaikka mitä. Ihailtu auringonlaskua ja juoruttu pojista. Kesäyön hämärässä karattiin alastomina uimaan. Muistan sen vapauden tunteen aina. Olimme samaan aikaan niin varmoja ja uhmakkaita, mutta myös niin hauraita ja haavoittuvia.

Olen onnellinen siitä, että elämässäni on yhä ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut noita hetkiä. Heidän kanssaan voin muistella niitä ja nauraa ja itkeä jälleen.

En ole käynyt Karvatissa moniin vuosiin. En edes muista milloin viimeksi, enkä tiedä, koska seuraavaksi.

Jenni Uusitalo